Nettideittailu – miesten ja naisten kokemuksia

Kummallakin sukupuolella on luonnollisesti nettideittailusta kokemuksia ihan laidasta laitaan. Netistä on voinut löytyä nykyinen kaikin puolin sopiva kumppani ja omien lasten äiti tai isä, mutta sieltä voi löytää myös ilkeitä, typeriä ja jopa pahoja ihmisiä.

Nettideittailusta ja siihen liittyvistä asioista kirjoitetaan muun muassa Suomi24: nettideittailu-keskustelupalstalla usein hyvinkin negatiivisesti, jonka keskusteluja lukemalla voi helposti ajatella nettideittailun olevan aivan kamala asia. Nämä suurelta osin negatiiviset keskustelut johtuvat kuitenkin pitkälti siitä, että niitä kirjoittavat pääosin nettideittailuun turhautuneet sekä ihmisten välinpitämättämyyteen ja valehteluun kyllästyneet ihmiset. Tämä on tietenkin aivan ymmärrettävää. Valitettavasti, ilmeisesti melko usein deittipalveluissa seuraa etsivät ihmiset sortuvat ainakin jonkin asteiseen valehteluun. Esimerkiksi mies voi sanoa olevansa eronnut sinkku, vaikka elääkin parisuhteessa ja etsii netin kautta mahdollisesti salarakasta saadakseen vipinää elämäänsä. Kaikenlainen valehtelu ja välinpitämättömyys sekoittaa vain pakkaa entisestään, ja tekee seuranhaun netin kautta vain vaikeammaksi niille jotka ovat oikealla asenteella ja ”puhtain paperein” liikkeellä.

Tietenkin on olemassa myös ihmisiä, jotka ovat deittipalvelun kautta löytäneet onnellisen parisuhteen. Nämä ihmiset eivät vain usein kirjoittele keskustelupalstoilla. Usein sopivan seurustelukumppanin löytyminen on tapahtunut tyyliin vaikeuksien kautta voittoon. Eli se ei useinkaan ole tapahtunut hetkessä, eikä ilman minkäänlaisia vaikeuksia.

Koska netin treffipalveluissa todellakin on ihmisiä laidasta laitaan, terve varovaisuus on paikallaan aina uusiin ihmisiin tutustuessa.